Pöhkö iskä oli ottanut minusta kuvan illalla kun nukahin sohvannulkkaan kyykylleen kesken asian sanomisen! En muista yhtää ite, mitä piti sannoo, mutta iskä väitti aamulla, että olin aikonut vielä luveta lakentammaan lentokonetta leekoista.
Myö tehtiin eilen hilveen paljon hommia ulukona ja sisällä. Sitten iltasella oli Lupa meitä hoitamassa kun iskä meni äitin ja Zolitzan kanssa Sissilinnan teatteliin. Jokkiin Elfinki se oli ollu ja naulovat kun tulivat sieltä pois. Minä valavoin silloin vielä vaikka kello oli jo melkein kymmenen. Alan ylleensä pötkölleen niin, että iskä kelkiää keltoo Pikkukalhu talinan ennen uutisia. Joskus nukahan iskän sylliin uutisia kahtoessa, tai sitten sohvannulkkaan niiku illalla. Tai saatan minä automatollekin tuuskahtaa kesken pikkuautoajelun ja mielikuvitusleikkien ja sitä ne sitten muistaavat aina nauleskella. Ihan kuin se maailmankaatoasia olisi!
Mutta eipä se iskä tiijä, että minä otin kellan siitä kuvan, kun se pyllisti ja siltä lepesi pelsuus housuista! Sitä kuvvaa säästän ja kostan täällä sitten iskälle kun julukasen sen kuvan. Hihii!
Meijän iskä on kyllä hassu kans! Jos se ei saa jottaen asioo menemään meille penakoille pelille, se kiljottaa muistilappuja tai piiltää ukonkuvan joka ähisee itekseen.
Niin ku tänä aamuna se oli piiltänyt taas yhen ja liimannut sen vessan ovveen. Isot pojat unohtavat huuhella vessanpytyn ja sitten kakka kuulema kelluu pinnalla kun iskä mennee aamulla pissille. "Huussi haessoo tuas pahalle!", se sieltä huutaa. Joskus se kaljasee myös, että "Saamalin kakalat, että oo tuaskaan vetäny vessoo!", ja melekkein oksentaa kun kolistelee ovesta ulos.
Semmonen iskä. Ja semmosen iskänpäevänkin se saapi kun talvii, tai ansaitsee. Ite se taas aamulla heläsi ennen meitä muita. Ee keletty keitellä kahveja, ei viijä kakkuja sänkyyn. Piti sen kuitenkin meijän tekemät koltit etsiä jotka piilotettiin, ja hyvin se ne vainusi. Nuuski sieltä ja täältä niin kuin ajokoela ja sitten alako käkättämmään, että löyty yksi, löyty kaks, löyty kolomas. Talu oli unohtanut koululle oman kolttinsa, mutta eipä se iskä siitä mieltä pahottanu, sano vain, että onhan tuo hyvä, että oot sen kuitenkin tehnyt. On valammiina sitten vuojen piästä.
Moneltako lie iskä jo noussut, mutta kun minä heläsin ½8:n, niin liisipuulo oli jo hautunut valammiiksi ja iskä oli lukenu Hesalia yli puolenvälin.
Hesalista se oli leikannut joskus viikko sitten jonkun ilimotuksen ja sitä se hypisteli monena iltana. Kait se ylitti kiljottaa jottaen sinne lehteen, mutta ei se saanut aikaseksi muuta kun pois pyyhittävvää vaan. Semmosia ainakin kuulin iskän jupisevan, että Hesali on Pohjosmaihen suulin päivälehti, mutta kyllä se näille asijoille on liijan pieni. Se talkotti kait isänä olemista ja siitä kiljottamista.
Iskä on sanonut, että sillä on jo paljon lapsia ja lapsenlapsia ja että minä oon pienin.
Ja kun minä alan laskemmaan, niin ei minun solmet liitä iskän kaikille lapsille ja lapsenlapsille. Pittää ottaa kaks valvastakin mukkaan. Näistä se olisi halunnut valmaan sinne Hesaliin kiljottaa, mutta eehän me kaikki sinne mahuta millään. "Eikä ne asiat, joita piä on täännä kun vähännii alakaa ajattelemmaan", sannoo iskä vielä.
Iskä on senkin keltonut, että sen oma iskä kuoli iskänäitin Ladan takapenkille, kun minun vanahimmat siskot oovat olleet muutaman vuojen vanahoja. Eli joskus sinä vuonna, kun joku Manu valittiin Kekkoseksi Kekkosen paikalle. Ja että isosiskojen äiti sailastu ja sitten ne jäivät kolomestaan olemaan, ja että se on ollut laskasta aikaa. Mutta en minä niitä kaikkia ymmällä. Enkä talvihe ymmältääkään, sanoo iskä. Se on kuulema vähän niin kun semmosta kun iskäniskällä on ollut sotajutun kanssa, että niitä haavoja sitä sitten kantaa lopun elämääsä nahoissaan.
Minä joskus kahtelen iskää saunassa ja kun sillä on olokapäissä alpia, niin oon ajatellu, että nuo kait niitä haavoja sitten on kun ne eivät häviä mihinkään. Iskäniskällä oli ollut selässä piiitkä alpi ja kun iskä oli niin pienenä kun minä sitä joskus solmella kokkeilu niin iskäniskä oli sanonu, että Lukajälvellä velivenäläinen siihen pikakiväälillä lassautti kun hän oli piilossa puunkannon takana. Mikähän se muuten semmonen veli on joka veljeesä ampuu? En minä voisi ampua minun veljiä. Enkä valmasti siskojakkaan, niin. Hulluiksi kait ihmiset joskus tulleevat kun kasvaavat isoksi, ei semmonen ampuminen muusta voi johtua.
No, tässä tämä iskäinpäivä on mennyt ihan niin kun muutkin sunnuntait. Syötiin suklaakakkua, ja minä omenaa lisäksi. Valmaan kaakaot saahaan illemmalla jos kiltisti osataan olla. On meillä lämmitetty takkaakin ja uunia kun ulukona alkaa olla vähän pakkasta. Iskä aiko laittaa sitten uunipuulon hautumaan, mutta sano, että sen takia pittää helätä joskus kolomen-neljän aikaan nostamaan pata alinalle, että jos sen heti illasta laittaa, niin eijoo padastakaan kun kahvat jälellä. Sitten se vilnistellee kun luulee, että minä sen kaikki hupatukset toesta otan.
Iskä on lueskellut koko päivän ja makkoillut vain. Nukahtikin sohvalle lukemiset silimillään joksikin aikaa vaikka me siinä ympälillä hilluttiin ja juostiin uunin ympäli niin että läminä kävi.
Mistä lie helmosa suanu kun se nukkuu mihin päänsä kallistaa? Mutta oikeastaan sittenhän minä olen samanlainen. Minähin nukahan sillon kun talvihen enkä lupia siihen kysele!
Iskä saisi vain kysyä luvat kun ottaa kuvia nukkuvista...
Mutta kyllä se iskä on kuitenkin semmonen, ettei sitä voi vaihtaakaan vaikka väliälahhaa joku maksaisi. Pöhkö se saa olla, mutta minusta joskus tuntuu, että pöhkö iskä on palempi kun paljo viisas joka ei jouva lasten kanssa olemaan. Niin kun vaikka se iskä, jolla on melekkein kun helhiläisellä se sukunimi ja josta oli poika kiljan kiljottanu.
